Tämä on kolmas tai neljäs testi. En taida enää kehdata astua lähiapteekin ovesta sisään. Eikä toivottavasti raskaustestiostoksille ihan heti tarvitsekaan. Vaikka kiistattomat kotitestitulokset puhuvat puolestaan, on olo hieman epätodellinen ja epävarma. Olenko todella raskaana? Lueskelen tuulimuna-artikkeleja ja keskenmenon oireista netissä. Yön pimeinä tunteina pohdin nimiä ja tuplarattaiden kuoseja, kuitenkin.
Uskallan nauttia tästä raskaudesta ensimmäistä enemmän. En pelkää jokaisen vihlaisun mahassa johtavan keskenmenoon enkä usko tappavani alkiota maksalaatikolla, jota söin ennen testaamista. En juokse vessassa tarkistamassa, josko housuissani olisi verta. Silti olen tietoisempi siitä, mikä kaikki voisi mennä pieleen, viimeksi kun ajelehdin virran mukana tietämättä mitä seuraavaksi tapahtuu. Sekin stressaa, mutta onneksi vain vähän.
Viikkoja on vielä niin kovin vähän, tänään 6+0, ja tiedän, etten voi omilla tekemisilläni radikaalisti vaikuttamaan raskauteni kulkuun. Se helpottaa, paljonkin. Yritän elää päivän kerrallaan. Silti katson jättimäistä seinäkalenteriamme ja odotan ajan kuluvan. Toukokuun lopussa-kesäkuun alussa lienen varmempi. Varmemmilla vesillä.
Ehkä yksi syy huolettomuuteeni on, että ensimmäisestä raskaudestani poiketen on tässä raskaudessa oireet tulleet voimakkaampina ja aikaisemmin. Minä voin pahoin vuorokauden ympäri, olen väsyneempi kuin ennen ja vappuna huomasin joidenkin hajujen ja makujen tökkivän. "Keititkö vähän vahvaa kahvia pilaantuneista puruista", tiuskaisin avomiehelleni heti aamutuimaan. Mahaa juilii ja vihloo menkkamaiseen tapaan jo toista viikkoa. Onneksi se pysyy käsikauppasärkylääkkeellä kurissa.
Tässä minä taas olen. Raskaana. Kirjoittamassa raskausblogia. Toista kertaa. Hassua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti