Tästä tämä nyt alkaa. Vauvakuumeilublogi. Ajattelin, etten koskaan istuisi tässä ja kirjoittaisi näin. Pidin itseäni aina naisena, joka osaisi asioiden rullata eteenpäin omalla painollaan. Vaan toisinpa kävi.
Yhteiseloa avopuolisoni kanssa on takana seitsemän vuotta. Ensimmäinen lapsemme oli yllätys, iloinen yllätys, ja hän täyttää kohta vuoden. Kun synnytyssairaalan lapsivuodeosastolla kätilöni kiitteli hyvin ja nopeasti sujuneesta synnytyksestä ja toivotti tervetulleeksi uudestaan, naurahdin väkinäisesti ja ilmoitin, ettei se ole intresseissäni hetkeen. Teki mieli käyttää kansainvälisiä sormimerkkejä. Muistin kuitenkin yhä varsin elävästi, miltä synnytyssupistukset tuntuivat. En uskaltanut käydä kahteen viikkoon vessassa, joten en todellakaan halunnut myöskään ihan heti synnyttää uudelleen. Kokoon kursittujen limakalvojen tikit muistuttivat myös olemmassaolostaan.
Ensin ajattelin, ettei tästä rakkaudesta riittäisi jaettavaksi muille. Mietin edelleenkin, voisinko rakastaa toista lasta yhtä paljon. Ensimmäiset puoli vuotta menivät jonkinlaisessa vauvasumussa yöimetysten ja kantoliinavärikoodien parissa, mutta sen helpottaessa ajatus toisesta lapsesta alkoi kyteä. En raaskinutkaan laittaa (kassikaupalla kertyneitä) vauvanvaatteita pois. Oikeastaan newborn-kokoista unipussiakin saattaisi tarvita vielä. Samoin rintapumppua. Ja imetystyynyä. Ja raskausajan vitamiineja. Ja sitteriä. Ja leikkimattoa...
Avomieheni nosti vauva-asian pöydälle. Hän halusi toista lasta jopa minua enemmän. Tammikuussa ehkäisy jätettiin pois. Silloin myös tulivat ensimmäiset kuukautiset. Maaliskuussa, kun toisia kuukautisia ei näkynyt eikä kuulunut, tein negatiivisen raskaustestin. Ja sitten tulivat kuukautisetkin.
Viime viikolla minulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että saattaisin ovuloida. Vatsa oli kipeä toiselta puolen, teki mieli seksiä, vuodosta tuli kirkasta ja runsasta.
Tosin, nyt on monta päivää ollut menkkamaista vatsakipua, joten tuskinpa olen raskaana. Koetan muutenkin olla herättelemättä asian suhteen sen suurempia toivoja vielä, sillä imetän edelleen.
Edelleen öisin heräilevä lapsi, jolla on pahanlaatuinen eroahdistus päällä, rajoittaa hieman vauvanyrittämistä jo sinällään, että aikaa, mielenkiintoa tai fiilistä seksille ei todellakaan ole joka päivä.
Entä te? Kuinka kauan teillä on yritystä takana? Entä onko teillä lapsia entuudestaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti